Pianon koskettimisto on jaettu visuaalisesti samanlaisiin oktaaveihin. Jos tiedät missä C on jossain oktaavissa, löydät sen helposti myös mistä tahansa muusta oktaavista.

Käytän nuoteissa oktaavipohjaista viivastoa, jossa on perinteisen diskanttiviivaston kolme alinta viivaa. Tällaisia nuotteja voi ymmärtää ilman selityksiä kuka tahansa, joka osaa lukea perinteistä nuottikirjoitusta, kunhan melodia pysyy tämän perus-oktaavin sisällä (C4 ... B4).

Lukija saattaa ihmetellä, mihin kaksi ylintä nuottiviivaa ovat kadonneet, tai miksi G:n viiva on katkoviiva eikä kiinteä viiva. Nämä ajatukset eivät kuitenkaan estä lukijaa ymmärtämästä tätä nuottikirjoitusta.

Oktaavipohjaisen nuottiviivaston erot, ja hyödyt, tulevat ilmeiseksi kun melodia menee tämän perus-oktaavin ulkopuolelle. Alla on melodia joka kattaa neljä oktaavia, esitettynä ensin perinteisellä nuottiviivastolla ja sitten oktaavipohjaisella nuottiviivastolla.

Perinteinen nuottikirjoitus menee varsin kryptiseksi alemmissa ja ylemmissä oktaaveissa – jopa niin kryptiseksi, että suurin osa ihmisistä joutuisi lopettamaan soittamisen, ja alkamaan huolellisesti laskea kunkin nuotin alla olevien lyhyiden viivojen määrää. Mutta oktaavipohjaisessa viivastossa säilyy sama lukemisen helppous kuin perus-oktaavissa, olipa oktaavi mikä tahansa:

• C-nuoteissa on aina lyhyt ylimääräinen viiva.
• G-nuotit ovat aina katkoviivalla.
• F-nuotit ovat aina G-viivan alla olevassa välissä.
• B-nuotit ovat aina viivalla joka on G-viivan yläpuolella.

Huomaa että yleensä lisäämme täydellisen kolmen nuottiviivan sarjan, jos joku nuotti on perus-oktaavin ulkopuolella (jonka muodostavat kolme pitkää varsinaista nuottiviivaa). Perinteisessä nuottikirjoituksessa perus-oktaavin ulkopuolella olevat nuotit tunnistetaan “laskemalla lyhyitä apuviivoja”, ja sitten tekemällä melko monimutkaisia johtopäätöksiä sen tiedon pohjalta. Oktaavipohjaisessa viivastossa haluamme nuottien tulevan tunnistetuksi jokaisessa oktaavissa yhtä helposti kuin perus-oktaavissa. Sen takia piirrämme mieluiten aina täydellisiä kolmen nuottiviivan sarjoja, eikä vain yksittäisiä apuviivoja perus-oktaavin ulkopuolelle, tarjotaksemme tutun ympäristön jossa nuotit on helppo tunnistaa.

Kaikki graafiset nuottimerkit tällä sivulla ovat muokattuja versioita perinteisistä nuottimerkeistä. Minulla on tapana liioitella visuaalisia ominaisuuksia jotka osoittavat nuotin pituutta. Vertailkaamme rinnakkain perinteisiä nuottimerkkejä ja niitä merkkejä joita käytän tällä sivulla:

Ylemmällä rivillä olevat nuotit (jotka olisivat A-nuotteja) ovat perinteisiä nuottimerkkejä, ja alemmalla rivillä olevat nuotit (F-nuotit) ovat muokattuja versioita, joita käytän tällä sivulla. Neljäsosa-nuotti ja puolitauko ovat samanlaisia molemmissa versioissa. Kaikissa muissa näistä nuoteista tai tauoista on liioiteltuja visuaalisia ominaisuuksia minun muokatussa versiossani:

Kokotauko, kokonuotti ja puolinuotti ovat 30% leveämpiä kuin perinteinen nuottimerkki. Kaikki 1/4-nuottia lyhyemmät nuotit ovat 30% kapeampia kuin perinteinen nuottimerkki.

1/8-nuottia lyhyemmissä nuoteissa on yksi tai useampia ylimääräisiä kaarevia viivoja nuotinpään lähellä, samalla puolella nuotin vartta kuin nuotinpää. (Hieman intuition vastaisesti, näitä viivoja on yksi vähemmän kuin nuotin varressa on väkäsiä.) Näiden viivojen tarkoitus on tuoda täydellinen tieto nuotin pituudesta lähemmäs nuotinpäätä, jotta nuotinpään tuijottaminen kapealla havaintoalueella riittää kertomaan nuotin pituuden, ilman tarvetta katsoa nuotin varren toisessa päässä olevia väkäsiä tai palkkeja.

Yleisesti ottaen kuitenkin vältän kirjoittamasta lyhyempiä nuotteja kuin 1/8. Jos minun melodiani sisältää 1/16-nuotteja tai 1/32-nuotteja, harkitsen aina sellaista kysymystä, olisiko nuotteja helpompi lukea jos nuottien pituudet kerrotaan kahdella tai jopa neljällä, ja sitten käytetään 2 tai 4 kertaa nopeampaa tempomerkintää. Joskus vastaus tähän kysymykseen on kyllä, ja joskus ei. Jos käytän kaksinkertaisia nuotin pituuksia, kirjoitan tempoksi 2*100, sen sijaan että kirjoittaisin 200, antaakseni vinkin että tempo ja nuottien pituudet on kerrottu kahdella.

Alla oleva nuottikirjoituksen esimerkki demonstroi “diakriittisten merkkien” käyttöä, pieniä koukkuja nuotinpään etureunalla, jotka muistuttavat lukijaa siitä että nuotti E on alennettu tässä etumerkinnässä.

Tässä on täydellinen luettelo näistä “diakriittisistä merkeistä” erilaisiin olosuhteisiin, yhdessä alennus- ja ylennysmerkkien kanssa. Vain kaksi näistä ovat yleisiä nuoteissa: alennus ja ylennys mustalle koskettimelle. Kaikki muut tapaukset ovat melko harvinaisia.

Nuottikirjoituksessa on monesti paljon häiritsevää kohinaa, tarpeetonta toistuvaa tietoa, joka vaikeuttaa olennaiseen keskittymistä. Beethovenin Kuutamosonaatti on oivallinen esimerkki tästä:

Ensi silmäyksellä tämä nuotti saattaa näyttää vähän omituiselta, mutta itse asiassa sitä on paljon helpompi lukea kuin tämän melodian tyypillistä nuottia.

Oktaavipohjainen F-avain esiintyy ensimmäistä kertaa tässä artikkelissa. Perinteisessä nuottikirjoituksessa F-avaimessa on kaksi pistettä, jotka ovat nuottiviivaston F-viivan molemmin puolin. Oktaavipohjaisessa viivastossa F-nuotti on aina nuottiviivojen välissä, joten F-avainta täytyy hieman muokata. (Samalla tullaan antaneeksi lukijalle vinkki, että se ei ole aivan tavallinen bassoviivasto.)

Tässä nuotissa tietotulvaa on selkeytetty värittämällä kolmen 1/8-nuotin sarjoissa 50 % harmaalla ne nuotinpäät, jotka ovat samoja kuin edellisessä kolmen 1/8-nuotin sarjassa. Kun joku nuotti muuttuu, se on väritetty mustaksi. Tämä auttaa nuottien lukijaa keskittymään olennaiseen, siihen mikä muuttuu verrattuna aiempaan.

Jos tahdin kaikki nuotit ovat samoja kuin edellisessä tahdissa, se on osoitettu värittämällä 50 % harmaalla myös nuottien varret ja palkit. (Laajemmin tunnettu tapa tähän tarkoitukseen olisi käyttää simile-merkkejä. Uskon että minun käyttämäni merkintätapa kestää vertailua simile-merkkien kanssa, sekä luettavuuden että esteettisen kauneuden kannalta, joka ei ole asia josta simile-merkit olisivat erityisen kuuluisia.)

Edellä olevassa optimoidussa Kuutamosonaatin nuotissa on rivin vaihtomerkkejä jokaisen nuottirivin lopussa.

Normaalisti melodiaa on helppo seurata nuoteissa, kun kukin nuotti on piirretty edellisen nuotin perään, ja voit nähdä kuinka paljon ylempänä tai alempana seuraava nuotti on, verrattuna edelliseen. Mutta nuottirivin lopussa menetämme tämän visuaalisen yhteyden parhaillaan soitettavan ja seuraavan nuotin välillä.

Rivin vaihtomerkit antavat tämän puuttuvan visuaalisen yhteyden: Piirrämme ylimääräisen kopion seuraavan rivin ensimmäisestä nuotista edellisen rivin loppuun. (Jos seuraava rivi alkaa lyhyellä tauolla, tauon jälkeen tuleva nuotti voidaan piirtää 50% harmaalla rivin vaihtomerkissä, sen osoittamiseksi että sitä nuottia ei soiteta heti seuraavan rivin alussa.)

Tempon vaihtelua merkitään nuoteissa yleensä sanallisesti (esim. “kiihdyttäen” tai “hidastaen”), kun taas melkein kaikki muu nuoteissa on osoitettu graafisilla symboleilla. Tämä on riittävän käytännöllistä useimmissa tapauksissa, koska tempon vaihtelut ovat yleensä melko harvinaisia, tai joka tapauksessa helposti ennustettavia luonteeltaan.

Harvinaisissa tapauksissa musiikkisävellys saattaa käyttää aaltoilevaa tempoa, jonka säveltäjä haluaa määritellä tarkasti, mutta jota ei ole helppoa kuvailla sanallisesti, tyydyttävällä tarkkuudella. Alla oleva kaavio kuvaa 87:n ensimmäisen tahdin tempoa seuraavassa esimerkki-melodiassa. Tempossa tapahtuu vaihtelua jokaisen 1/4-nuotin jälkeen, siten että kahta perättäistä 1/4-nuottia ei koskaan soiteta samalla tempolla.

21 valkoista blokkia tämän tempo-kaavion alla osoittavat neljän tahdin kokonaisuuksia. Sävellys käyttää fraseerattua aaltoilevaa tempoa, jossa jokainen neljän tahdin sarja alkaa korostetulla tempon kiihdytyksellä, ja sitten asteittain hidastuu kohti fraasin loppua. (Tosin melodiset fraasit ovat 8 tahdin pituisia tässä sävellyksessä, joten jokainen melodinen fraasi sisältää kaksi aaltoilevan tempon sykliä.)

Tämän yleisen tempovaihtelun lisäksi jokainen tahti (jossa on kolme 1/4-nuottia) käy läpi samanlaisen tempon aaltoilun pienoiskoossa: ensimmäinen (bassolinjan) nuotti soitetaan nopeimmalla tempolla, ja seuraava nuotti soitetaan hitaammin, ja tahdin kolmannella nuotilla on hitain tempo.

Kun tempon vaihtelu on näin monimutkaista, tempon kuvaaminen graafisesti saattaisi olla hyödyllistä nuoteissa. Standardoiduissa nuottimerkeissä ei ole graafisia symboleita tempon vaihtelulle, joten olen kehittänyt omia symboleitani:

Nyt kokeilemme näitä symboleita esimerkki-melodian nuoteissa, jossa on monimutkaista tempon vaihtelua. (Itse asiassa käytämme ainoastaan “hidastaen”-merkintää, koska kiihdytys on aina äkillistä tässä tempon aaltoilussa, ja hidastuminen on asteittaista.)

Meillä on tässä kaksi tempon osoittajaa, jotka antavat saman informaation, joten vain toinen niistä olisi tarpeen nuoteissa. Sahalaitainen versio osoittaa suositellun tempon jokaiselle 1/4-nuotille. Pystysuoria viivoja sisältävä versio on hieman epätarkempi lukea, mutta paremmin sopusoinnussa nuottikirjoituksen esteettisten perinteiden kanssa.

Miksi kukaan käyttäisi noin monimutkaista tempoa? Voit kuunnella 40:n tahdin pituisen melodian katkelman alla olevista linkeistä, ja muodostaa oman mielipiteesi, kumpi on miellyttävämpää kuultavaa: versio jossa on fraseerattu aaltoileva tempo, vai versio jossa on tasainen tempo.

• midi: fraseerattu aaltoileva tempo
• midi: tasainen tempo

Sivulta Musiikki löytyy useita kokonaisia lauluja oktaavi-pohjaisella nuottikirjoituksella. Ominaisuuksiltaan edistynein esimerkki on pianokappaleen Attentiveness nuotti (josta on tosin tarjolla vain ensimmäinen sivu).

MIDI-ohjelmat ovat helpoin tapa säveltää musiikkia ja jakaa tuotokset muiden ihmisten kanssa. Piirrä vain nuotteja muutamalla hiiren klikkauksella, kuuntele miltä se kuulostaa, ja sitten tallenna työ tietokoneellesi. Inspiraatio musiikin säveltämiseen voi kuitenkin joskus iskeä olosuhteissa joissa sellaisia ohjelmia ei ole käden ulottuvilla.

Suurin osa kaikesta musiikista, jota olen säveltänyt, on ensin luonnosteltu olosuhteissa joissa ei ollut tietokonetta käytettävissä. Joskus ei soittimiakaan, ainoastaan kynä ja paperia. Minun tyypillinen sävellykseni alkaa melodian ja sointujen hahmottelulla pienelle A6-kokoiselle muistilehtiölle (10 x 15 cm). Tai mille tahansa käsiin löytyvälle paperin palalle, jonka löydän kiireesti lähimmästä roskakorista. Mieltymykseni pieneen A6-kokoiseen paperiin on niin syvällä selkäytimessä, että taittelen paperin A6-kokoon, jos minulla on suurempi paperi käsillä kirjoittaessani melodian luonnosta.

Autenttisena esimerkkinä tästä prosessista, alla on valokuva käsin kirjoitetusta luonnoksesta vuodelta 1999 (jossa on A6-kokoisen muistilehtiön sivun yläosa), ja myöhempi rekonstruktio tietokoneen Muistio-ohjelmalla (transponoituna 5 puolisäveltä ylemmäs), sekä lopullinen graafinen nuotti:

lo: >B   I)  Dm                                                 A
hi: g    (   ,   ,   ,  ,    ,  ,  ,  ,  )       ,           )  ,   ,  ,   ,       )
x = 100  (   2   3   4  3    5  4  3  4__)__-  ' 4   6   4   )  4   3  2   3___--__)
>B  4/4  :                 (             :         (         :               (     :
         :  Dif-fi-cult to  ex-pla-in this,     but for your   sake I will try...  :
IVccBV   ___________________________________________________________________________

Jos melodia ja soinnut ovat kaikki mitä sinun tarvitsee kirjoittaa, tekstipohjaisella nuottikirjoituksella on tiettyjä etuja verrattuna graafiseen nuottikirjoitukseen. Sen kirjoittaminen on nopeampaa, pienelle paperille mahtuu enemmän musiikkia, ja riski on pienempi että myöhemmin tulkitset väärin kirjoittamiasi epäselviä harakan varpaita, kun nuotit ovat alfanumeerisia merkkejä, sen sijaan että ne olisivat pieniä mustia palloja jotka on nopeasti sutattu nuottiviivoille tai niiden väliin.

Tekstipohjaisia nuottikirjoituksen järjestelmiä on ollut olemassa tuhansia vuosia. Laajimmin käytetyt muinaiset kirjainpohjaiset nuotinnukset merkitsevät oktaavin nuotteja kirjaimilla C D E F G A B, kun taas hieman uudemmat (1700-luvulla kehitetyt) numeeriset nuotinnukset merkitsevät oktaavin nuotteja numeroilla 1 2 3 4 5 6 7. Jos melodia ei mahdu oktaavin sisään, tarvitaan ylimääräisiä merkkejä osoittamaan nuotin oktaavi.

                  U   c  d  e  f  g  a  b      = C8 ... B8
                  U   1  2  3  4  5  6  7      = C7 ... B7
                  U   C  D  E  F  G  A  B      = C6 ... B6
                  {   c  d  e  f  g  a  b   }  = C5 ... B5
3 KESKI-OKTAAVIA: {   1  2  3  4  5  6  7   }  = C4 ... B4
                  {   C  D  E  F  G  A  B   }  = C3 ... B3
                  L   c  d  e  f  g  a  b      = C2 ... B2
                  L   1  2  3  4  5  6  7      = C1 ... B1
                  L   C  D  E  F  G  A  B      = C0 ... B0

Minun suosimani käytäntö nuotin pituuden merkitsemiseen tekstipohjaisissa nuoteissa eroaa perinteisistä järjestelmistä, eikä sitä ole helppoa ymmärtää ex tempore, jos lukija ei ole koskaan aiemmin nähnyt minun tekstipohjaista nuottikirjoitustani:

      Pituus        Nuotti              Tauko

      2/1           C---_----           ////_////
           
      1/1           C---                ////
           
      3/4           C--                 ///
           
      1/2           C-                  //
           
      1/4           C                   /
                    ,
      1/8           C                   '
                    v
      1/16          C                   "
                    w
      1/32          C                   ^
                               ,
      3/8           C.   TAI   C-       /'    TAI   '/
                               ,
      5/8           C-.  TAI   C--      //'   TAI   '//
                    ,          v
      3/16          C,   TAI   C.       '"    TAI   "'
                    v          w
      3/32          C;   TAI   C,       "^    TAI   ^"

Käytän mieluiten merkkejä, jotka on helppo tuottaa tavallisella tietokoneen näppäimistöllä:

   Ylennetty = #      Alennettu = >      Palautus = !

Kirjoitan ylennys- ja alennusmerkin sointumerkin eteen, ja käytän yllä mainittuja ylennys- ja alennusmerkkejä sointumerkinnöissä – myös graafisissa nuoteissa, ei ainoastaan tekstipohjaisissa nuoteissa:

      #C        >Bm7        A        #Fm        >E

Joskus kirjoitan vasemman sulkeen keskelle jokaista 4/4 tai 6/8 tahtia (melodian alapuolella olevalle riville), jakaakseni tahdin visuaalisesti kahteen osaan. Tämä tekee musiikin rytmin lukemisesta helpompaa, erityisesti tahtilajissa 6/8. Tässä tahtilajissa kirjoitan nuotit usein myös kaksi kertaa pidempinä kuin ne ovat todellisuudessa (C- ei olekaan 1/2, vaan 1/4), mikä osoitetaan merkinnällä Q2 (“twice quicker, nuotit ovat kaksi kertaa nopeampia”), jotta rytmiä olisi mahdollisimman helppo lukea.

             >B             F              Gm             Dm
>   6  Q  (              )              )              )              )
BE  8  2  (  d--   c- 7  )  c--   f- 6  )  7--   6- 5  )  6--   d- c  )
          :      (       :      (       :      (       :      (       :

Sivulta Musiikki löytyy useita kokonaisia lauluja tekstipohjaisella nuottikirjoituksella. Nämä esimerkit antavat laajemman käsityksen siitä nuottikirjoituksen tyylistä, jonka koen olevan mahdollisimman helppoa lukea, sekä monia hyödyllisiä yksityiskohtia joita ei ole mainittu tässä lyhyessä esittelyssä.